Peli sijoittuu tosiaan Ranskaan, lähinnä sen pääkaupunkiin, Pariisiin. Kaupungin tarjonnasta, sekä maan ilmastosta ja muista perusasioista voit lukea esimerkiksi wikipediasta.

Varallisuus ja lainat

Jotta hahmo saisi rahaa, tulee hänen olla töissä/saada tukia. Varallisuuden suuruus tulee suhteuttaa hahmon työ/opiskelutilanteeseen. Huomaathan, ettei valtavan rikkaita toimitusjohtajia voi olla montaa, vaan suurin osa hahmoista on tavallisia perusduunareita, joten rikkaimmiksi otamme vain "vanhempien", tutuksi tulleiden pelaajien hahmoja.

1. Jos hahmo on opiskelija, ei hän voi olla mahdottoman rikas, elleivät hänen varalliset vanhempansa kustanna lapsen ostoksia. Kuukaistuet (mukaanlukien asuntotuki) on pelissä n.500e Ilman asuntotukea (eli lapsi asuu vanhempiensa kanssa) on tuki n. 200e. Nuori, joka ei opiskele ja ei ole töissä, ei valitettavasti saa minkäänlaisia tukia.

2. Työtön aikuinen, joka ei myöskään opiskele (yli 18-vuotias) saa yksin asuessaan samansuuruista tukea kuin opiskelija. Jos kyseessä on yksinhuoltaja, tukea nostetaan lapsien lukumäärästä riippuen.

3. Työssäkäyvä hahmo saa palkkaa, ja palkan suuruus on riippuvainen ammatista. Tämä tulee ajatella itse, omaa realistisuutta käyttäen. Esim. sairaanhoitaja tienaa max 2000e/kk. Helpoimmat ammatit (eli juuri sairaanhoitajat, tarjoilijat, kahvilatyöntekijät) saavat työpaikkansa automaattisesti, koska näistä on kokoajan pulaa. Eli kun hahmo on hyväksytty, hän voi automaattisesti toteuttaa tiedoissaan lukevaa ammattia.

Hahmon on mahdollisuus anoa lainaa. Tämä toteutetaan vapaamuotoisella kaavakkeella, johon laitetaan ainakin hahmon perustiedot. Täytyy myös laittaa hahmon varallisuustilanne ja kertoa, minkä suuruista lainaa haluaa ja mihin tarkoitukseen. Hahmon tietojen perusteella ylläpitäjä päättää, saako hahmo lainaa vai ei. Lainaa voi anoa esim. halutessaan ostaa oman asunnon. Ylläpitäjä laittaa muistiin kaikki hahmon lainat, ja kun niitä alkaa olla liikaa, laitetaan stoppi lainojen antamisella. Lainoja ei siis tarvitse mitenkään ”maksaa takaisin”. Jos hahmolla on ongelmia tai on rahaton (esim. rikollinen, työtön joka ei edes opiskele) lainan saaminen on vaikeampaa.

Asunnon vuokraus

Pelaaja ei itse saa keksiä, millaisessa asunnossa hahmo asuu. Ainoana poikkeuksena, jos hahmo on kykenevä ostamaan oman asunnon, josta kerrotaan alempana. Tämä info koskeekin vuokra-asunnon hankintaa.

Kaikki vapaat vuokra-asunnot on listattu omaan osioonsa. Jokaisessa topicissa kerrotaan asunnon koko, sijainti ja hinta, sekä saako sinne ottaa lemmikkieläimiä vai ei. Jos pelaaja löytää silmäänsä miellyttävän asunnon, tulee hänen hakea asuntoa vapaalla hakemuksella, jonka hahmo on ns. itse kirjoittanut. Hakemuksessa tulee olla ainakin hahmon perustiedot, työtilanne ja polttaako tämä/onko hänellä eläimiä ja kuinka monta ihmistä asuntoon muuttaisi. Hahmo ”lähettää” hakemuksen ylläpitäjälle yksityisviestillä. Jos hän saa asunnon, vastataan tähän hyväksyvästi. Jos asuntoa hakee monta hahmoa, valitaan ehdokkaista paras, ja hylättyjen tulee hakea toista asuntoa.

Työpaikat

Jos hahmo omistaa ns. normaalin ammatin, ei hänen tarvitse erikseen anoa työpaikkaa. Jos hahmo on kuitenkin opiskelija/omistaa koutuksen harvinaisempaan ammattiin, tulee työpaikkaa hakea erikseen. Avoimet työpaikat on ilmoitettu omassa osiossaan foorumilla. Työpaikkoihin haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, kuten kaikkia muitakin haettavia asioita. Ilmoituksessa tulee olla perustiedot, hahmon koulutus/opiskelutilanne ja haettavan työpaikan nimike. Jos hahmo saa paikan, hakemukseen vastataan hyväksyvästi. Ammatin saatuaan hahmo alkaa saada työpaikan lupaamaa palkkaa. Jos lama/muu vastaava aiheuttaa palkan laskun/korotuksen, siitä ilmoitetaan yksityisviestillä.

Asunnon ostaminen

Jos varallisuus antaa myöden, voi hahmo ostaa itselleen oman asunnon. Lähetä tällöin ylläpitäjälle kuvaus asunnosta, sen koosta, huoneiden lukumäärästä, sijainnista yms. ja ylläpitäjä joko antaa luvan/evää luvan asunnon hankkimiseen. Jos saat luvan asunnon ostamiseen, tee sillä oma topic ”hahmojen asunnot” kohtaan ja laita otsikoksi, kenen asunnosta on kyse. Ensimmäiseen viestiin tulee kirjoittaa kuvaus talosta ja esimerkkikuvia on myös lupa käyttää. Kaikki talossa tapahtuvat pelit pelataan samassa topicissa